LOVEHOLIC.

Tänään olen oivaltanut aika monta asiaa. Tärkein niistä oivalluksista on se, että näköjään pitää saada kunnolla takkiinsa, ennen kuin voi käsittää yhtään mistään mitään. Sitä huomaa, että kun pohja häämöttää ja joku survoo ja talloo sut väkisin sinne pohjalle, niin alkaa miettimään yhtä sun toista. Ja siitä saattaa saada uutta vääntöä elämään. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Kyllä tää tästä.

Mietin myös hassuja juttuja kun kävelin töistä kotiin. Katselin jostain syystä pitkästä aikaa taivaalle samalla kun kävelin. Taisin tehdä viimeksi niin joskus lapsena. Nykyään katselen aina maahan kävellessäni. Oli jotenkin outoa katsella kun lumi laskeutui suoraan kohti kasvoja. Tein myös hassun havainnon. Olen näköjään armotta julistettu aikuiseksi, koska huomasin, että lunta sataa muuallakin kuin katulamppujen alla. Niinhän lapset aina sanovat; lunta sataa vain katulamppujen alla. Hehe.

Koin myös ensimmäisen leffahetkeni! Tiedättekös, sellainen hetki elämässä kun soi joku hyvä taustamusiikki ja kävelet jossain ja se hetki on kuin jostain elokuvasta. Kuuntelin tuossa matkalla LOVEHOLIC:n Shinkirouta ja kävelin katulampun alla ja siinä se sitten iski. Leffahetki. Olin ihan varma, että samanlainen kohtaus oli ollut jossain leffassa. Kaiken huippu oli se, kun biisi loppui ja hiljeni sillä hetkellä kun pääsin pimeään asuntooni ja suljin kotioven. Se oli aivan selvä leffahetki.

Huomenna näyttökoe koulussa. Jännitää ja oon ihan paskat sekaisin (eli pasmat sekaisin).
Nyt ootan, että Vani tulee tänne ja sitten suihkun kautta nukkumaan.

>> Aavikkokettu kuittaa.